Pikku riiviöiden luovutusikä lähenee. Nämä kuluneet kuusi viikkoa, jotka olen saanut seurata pentujen elämää niiden syntymästä alkaen, ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Täytyy nostaa hattua kaikille Taijan kaltaisille kasvattajille, jotka tekevät tätä työtä sydämellään. Nyt tiedän, että tehtävä ei ole helppo, vaan se vaatii omistautumista ja aikaa, intohimoista suhtautumista rotuun ja koiriin yleensä, ihmistuntemusta ja läheisten tukea, vain muutamia asioita mainitakseni.

Tämänkertaisen vierailuni lähetessä loppuaan Miina osoitti selvästi, että nyt se haluaa lähteä minun mukanani kotiin. Se kävi vielä aamulla imettämässä pentujaan, mutta ilmaisi kaikin tavoin olevansa valmis lähtemään kotiin. Pakatessani Miinan autooni olin samalla kertaa sekä iloisella että haikealla mielellä. Olin iloinen kun sain taas Miinan kotiin, mutta heti tuli ikävä pentuja, jotka jo ensi viikolla lähtevät uusiin koteihinsa.

Toivon kaikille kymmenelle pikkuiselle onnellista ja pitkää elämää rakastettuina perheenjäseninä, ja tuleville omistajilleen pitkää pinnaa, johdonmukaisuutta, huumorintajua ja antoisia vuosia risupartojensa kanssa!

Katso kenguru loikkaa!
Kuvassa Rane (Stator Hot Stuff)

 

Hottis (S. Hot Hot Hot)

 

Hottis (S. Hot Hot Hot, vas) ja S. Hot Wheels (oik)

 

Usva (S. Heat Of The Night)

 

Niilo (S. Hot Diggity Dog) seisoo

 

Usva (S. Heat Of The Night)

 

Rane on kingi!

 

Miina näyttää mallia, miten elämästä otetaan ilo irti

 

Kuka voisi vastustaa tällaista katsetta?

 

Miina ja lapset

 

Rane (S. Hot Diggity Dog, päällimmäisenä) ja Ruu (S. Heat It Up) painivat

 

Hottis (S. Hot Hot Hot) turvallisesti oman ihmisensä jalkojen välissä

 

Lapin likat

 

Katsokaas lapset, mitä mammalla on!

 

Kyllä mekin jo osataan repiä farkunlahjetta (tällaisen irtomallin lisäksi myös sellaista, mikä on vielä kiinni ihmisen jalassa)!

 

Miina leikkii Niilon kanssa

 

Hottis (S. Hot Hot Hot)

 

S. Hot Wheels

 

Ranella on kiire. Tämä kuva kertoo hyvin, mitä on luvassa kun perheeseen tulee riiseninpentu. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

 

Pääsenhän minä sitten isona pyöräretkille?

 

S. Hot Blooded

 

S. Hot Wheels

 

Tutkimusmatkailijat

 

Hottis (S. Hot Hot Hot)

 

Siru (S. Hot In The City)

 

S. Hot Summer Day

 

Hottis (S. Hot Hot Hot)

 

Touho (S. Hot N Cold)

 

Siru (S. Hot In The City)