perjantai, 10. toukokuu 2013

Kevättä

Miina on nyt saanut neljän Cartrophen-pistoksen sarjan sekä kuusi kertaa laserhoitoa nivelrikkoonsa. Lisäksi olemme antaneet sille Synoquin Tasty -nimistä ravintolisää päivittäin. Ontumista ei ole enää esiintynyt ja muutenkin koira voi erittäin hyvin. Sen kanssa tehdään säännöllisesti pitkähköjäkin kävelylenkkejä, ja se saa juosta vapaana aina kun mahdollista. Tietämättä omasta nivelrikkodiagnoosistaan se painaa kuin hirvi pitkin metsiä aivan entiseen malliin. Pawtrekker-koiraskootterimme löysi uuden kodin huskyperheestä, samoin kiertoon menivät vetovaljaat ja koiran reppu, jota Miinan oli tarkoitus käyttää kesäkuisella Lapin-reissullamme. Tennispallon heittovarsi lojuu joutilaana kaapin päällä, sitä ei enää tulla käyttämään muuta kuin ehkä uintireissuilla. Miinan uintimatkaan saa kivasti pituutta ja kestoa kun sille viskaa tennispallon joen rannalta toiselle.

Koska vetohommat ovat Miinalle erityisen mieluisia, emme ole halunneet niitä siltä kokonaan kieltää. Vaikka rankemmat vetolenkit ovat nyt nivelrikon takia taakse jäänyttä elämää, annamme sen vetää oman vointinsa mukaan kävely- ja juoksulenkeillä. Kävimme eläintarvikeliikkeessä etsimässä Miinalle helposti päälle puettavia, vetoonkin soveltuvia valjaita, ja Ristomatti Ratian suunnittelemat y-valjaat osoittautuivat juuri sopiviksi. Kun Miinalle puetaan ne päälle, se tietää saavansa vetää, vaikka emme sitä erityisesti siihen kannustakaan. Kaulapannassa kävely kysyy Miinalta aina kovasti itsehillintää; se tietää, että silloin kuuluu kulkea hihna löysällä ja pysytellä taluttajan rintamalinjan takana, vaikka joskus (aika useinkin) asia tahtoo hieman unohtua, ellei siitä tuon tuostakin muistutella. Valjaissa kulkeminen on Miinan mielestä paljon kivempaa!

Miina onkin tällä hetkellä erittäin hyvässä kunnossa, karva kiiltää ja lihaksia löytyy. Nyt kevään tultua olen tehnyt sille muutaman esineruudun lähimetsään. Esine-etsintä on sille mieluisaa työtä, jossa saa kropan lisäksi myös päänuppi harjoitusta. Kevään ensimmäinen esineruutu oli tarkoituksella helppo - neljä hanskaa, pipo ja viimeisenä vanha kännykänraato löytyivät muutamassa minuutissa. Kännykkää piti hakea hieman kauemmin, mutta kyllä sekin löytyi suhteellisen vähällä vaivalla. Tänään tein hieman haastavamman esineruudun, ja sen parissa Miina tekikin töitä vartin verran. Kaikki esineet löytyivät: kännykkä, nahkainen lompakko (valitettavasti yhtä tyhjänä kuin se oli metsään vietäessäkin), metallinen noutokapula, rukkanen, taskulamppu ja muovinen taskumatti. Välillä Miinalta tahtoi usko loppua kun kaksi viimeistä esinettä osoittautuivat muita haastavammiksi, mutta sitkeästi se jaksoi yrittää loppuun asti.

Tänään oli varsin lämmin päivä, joten esineruudun jälkeen Miina oli aika puhki. Kovin usein ei käy niin, että se malttaisi metsässä vapaaksi päästyään kävellä, mutta nyt nähtiin sekin ihme :)

torstai, 11. huhtikuu 2013

Miinan diagnoosi

Tammikuussa 2013 käytimme Miinan eläinlääkärin tutkimuksissa ajoittaisen ontumisen takia. Vaikka varasin vastaanottoajan heti ontumisen alettua ja sainkin sen jo muutaman päivän päähän, eläinlääkärin vastaanotolla Miina oli täysin oireeton. Eläinlääkäri tutki Miinan tarkkaan eikä havainnut juuri poikkeavaa. Saimme määräyksen pitää koiraa rajoitetulla liikunnalla pari viikkoa ja ottaa uudestaan yhteyttä, mikäli vaiva uusii.

Oltuaan reilut pari kuukautta oireeton Miina alkoi huhtikuun alussa uudestaan ontua etujalkaansa, jälleen ilman mitään näkyvää syytä, joka ontumisen aiheuttaisi. Tälläkin kertaa ontuminen kesti vain pari päivää, mutta nyt saimme sitä tallennettua videolle eläinlääkärin tarkasteltavaksi. Nyt eläinlääkäri otti Miinasta röntgenkuvat ja niistähän se syykin sitten selvisi: koiran molemmissa olkanivelissä todettiin nivelrikkomuutoksia. Nivelrikon lisäksi kipua saattavat aiheuttaa ligamentti/jänneongelmat eli tendiniitti, josta myös näkyy röntgenkuvissa viitteitä.

Nivelrikkodiagnoosi alle 7-vuotiaalla aktiivisella koiralla oli tietenkin järkytys, mutta oli kuitenkin hyvä saada tilanteeseen selvyys. Nyt tiedämme mistä on kysymys ja osaamme toimia niin, että sairaus haittaisi koiraa mahdollisimman vähän. Vaikka nivelrikko on parantumaton nivelsairaus, muutosten etenemistä voidaan hidastaa ja koiran elämänlaatua parantaa monin tavoin. Minulle oli yllätys, että jopa 20% koirista sairastaa nivelrikkoa. Yleisimmin sitä esiintyy ikääntyvillä koirilla ja enemmän isoilla kuin pienillä roduilla. Ylipaino altistaa nivelrikolle, samoin perinnölliset tekijät. Myös kasvuhäiriöt ja nivelen rakenteen vauriot voivat aiheuttaa nivelrikkoa, joka on itse asiassa yleisnimitys nivelen rappeutumissairaudelle. Mistä Miinan kohdalla on kysymys, sitä ei varmasti voi tietää, mutta suurikokoisena ja ikääntyvänäkin koirana sillä oli suuri riski kuulua siihen 20 prosentin joukkoon koirista, jotka sairastuvat nivelrikkoon, ja nyt se riski sitten toteutui.

Miinan tapauksessa ainakaan ylipainosta ei ole huolta, koira on varsin hoikka (36 kg) ja saa hoikkana pysyäkin, jotta ylimääräiset kilot eivät niveliä rasita. Liikunnan tulee jatkossa olla mieluiten rauhallista, mutta säännöllistä, jotta lihaksisto pysyisi hyvässä kunnossa. Rajut ja repivät aktiviteetit saavat nyt jäädä, niin paljon kuin Miina rakastaakin esim. tennispallon tai lumipallojen perässä juoksemista tai esteiden hyppelyä. Aktiivinen agilityuramme jäi taakse jo vuosi sitten, mutta viimeistään nyt on todettava että kisakentille ei enää ole paluuta. Onneksi uinti - Miinan lempilaji sekin - on nivelrikkopotilaalle sallittua ja jopa suotavaa, joten sitä siis jatkamme entistä ahkerammin läpi vuoden.

Nyt odottelen eläinlääkärin yhteydenottoa, hän lupasi tutkia röntgenkuvia tarkemmin ja päättää mahdollisesta lähetteestä ortopedille. Katsotaan sitten miten Miinan hoito jatkuu, nyt sillä on menossa kahden viikon tulehduskipulääkekuuri. Jonkinlaista niveliä hoitavaa ravintolisää alamme myös koiralle antaa ja jossain vaiheessa harkitsemme myös siirtymistä erikoisruokavalioon.

Meidän alkuvuotemme teemana ovat siis olleet koirien nivelvaivat, viime kuussa Kamun polyartriitti ja nyt Miinan nivelrikko. Toivottavasti tämän vuoden sairastelut on nyt kuitenkin sairastettu ja loppuvuosi saataisiin viettää valoisammissa merkeissä.

Eturaajat%20-Olkap%C3%A4%C3%A4%20ML-10.4

tiistai, 12. maaliskuu 2013

Kamu-poika sairastaa, häntä hellikäämme

Edellisestä blogikirjoituksestani on taas vierähtänyt aikaa puolisen vuotta. Nyt kun en aktiivisesti harrasta agilityä enkä mitään muutakaan lajia ainakaan tavoitteellisesti, ei oikein ole ollut aiheita eikä tarvetta kirjoittaa. Elämä on ollut lähinnä normaalia arkea ja koirien kanssa touhutaan tavallisia kotikoirien elämään kuuluvia asioita, ei siis juurikaan mitään raportoimisen arvoista.

Koska en ole vielä tähän mennessä tutustunut tähän uuteen Vuodatus-blogiin, päätin nyt hiukan vilkaista sen toimintoja ja samalla päivittää kuulumisiamme. Poikkeamana normaaliin arkielämään - varsin ikävänä sellaisena - tuli reilu viikko sitten Kamun sairastuminen eturauhasen tulehdukseen. Muuten koira vaikutti normaalilta omalta itseltään, mutta viikon sisään sillä tuli kaksi kertaa pissat sisälle, ja se ei ole ollenkaan normaalia Kamua, joka ei ole koskaan harrastanut sisälle merkkailua tai mielenosoituspissailua. Eläinlääkäri totesi pojalla olevan eturauhastulehduksen, johon se sai antitestosteronipistoksen ja kolmen viikon Oriprim Forte -antibioottikuurin.

Syötyään reilun viikon ajan tuota antibioottia Kamu meni äkillisesti huonoon kuntoon. Sunnuntaiaamuna 10.3. se ei pystynyt kunnolla kävelemään, ei jaksanut nousta jaloilleen ja sen ruumiinlämpö oli koholla. Pahaksi onneksi olin itse koko päivän reissussa, mutta onneksi Kamu oli tyttärieni hellässä hoivassa ja he kiidättivät sen päivystävään eläinsairaala Aistiin tutkittavaksi. Kamu vietti koko päivän eläinsairaalassa, sille tehtiin monenlaisia tutkimuksia verikokeista lähtien, ja lopulta oireiden syyksi selvisi polyartriitti eli moniniveltulehdus. Tuon sairauden mahdollisia aiheuttajia on monia, mutta tässä tapauksessa melko todennäköiseltä aiheuttajalta vaikuttaa Kamun syömä antibiootti. Lääke meni vaihtoon, lisäksi Kamu sai kortisonikuurin ja voimakasta opiaattikipulääkettä. Vielä maanantaiaamuna se oli varsin heikossa kunnossa, mutta päivän mittaan piristyi kummasti ja tänään tiistaina se on ollut melkeinpä jo oma iloinen itsensä. Normaalia enemmän sitä väsyttää, janottaa ja pissattaa, mutta kipuja ei vaikuttaisi olevan ja kävelykin sujuu niin että pieniä lenkkejä korttelin ympäri pystytään tekemään jo vaivatta.

Pieni urhea Kamu on meille koko perheelle ja ystäväpiirillekin kovin rakas, huoli oli kova ukkelin sairastuttua, mutta onneksi nyt näyttää elämä taas valoisammalta. Kamu saa paljon ylimääräisiä rapsutuksia ja halauksia nyt toipilaana ollessaan - normaalistikin se saa niitä paljon, mutta nyt vielä enemmän.

Tähän loppuun vielä kuva ulkoilureissultamme viime lauantailta, jolloin Kamulla ei vielä ollut nivelvaivoista tietoakaan. - Tämä kai on sitä koirahiihtoa, kun kuvassa on hiihtäjä, koiria ja yhdellä koiralla jopa valjaatkin päällä? 

IMG_2633-normal.jpg

sunnuntai, 16. syyskuu 2012

Syyskuulumisia

Vuodatus-blogi on kenkkuillut pitkän aikaa, se on mm. hävittänyt kaikki kuvat muutamalta vuodelta. Eipä minulla kyllä ole ollut mitään uutisoitavaakaan, ei sen puoleen, mutta jospa tähän väliin nyt muutaman rivin kirjoittaisi. Viimeisin päivitykseni näkyy olevan toukokuulta ja aiheena kisakauden avaus. No, kisoissa ei ole tullut sen koommin käytyä, eikä niitä nyt ole näköpiirissäkään. Miinan hallitreenien päätyttyä siirryin treenaamaan agilityä Kamun kanssa ulkokentille, mutta loppukesästä tein radikaalin päätöksen ja jättäydyin agilitystä tauolle kummankin koirani kanssa. Päätös oli toisaalta vaikea, toisaalta helppo. Kun en tässä lajissa mihinkään korkealle tähtää enkä enää todennäköisesti millään treenaamisella tästä enää kummemmaksi tule, niin tuntuu virkistävältä keskittyä välillä ihan muihin asioihin. Tauko tekee varmasti hyvää meille kaikille.
Mulla oli alkukesästä ajatuksena treenata Miinan kanssa loman aikana tokoakin, se viimeinen AVO1-tulos kun meiltä vielä puuttuu TK2:sta. Olisinko kerran heittänyt sille noutokapulaa, siinä se. Nyt me keskitytään lenkkeilyyn, metsässä rymyämiseen, pyöräilyyn, sohvalla nujuamiseen ja yleiseen oleiluun, ottamatta minkäänlaisia paineita tai tavoitteita yhtään minkään lajin kilpailuista. Aika aikansa kutakin.

maanantai, 7. toukokuu 2012

Kisakauden avaus

Siitä onkin näköjään vierähtänyt jokunen tovi, kun olen viimeksi blogia päivittänyt. Miinan kanssa on käyty ahkerasti agilitytreeneissä kerran viikossa ja molempien koirien kanssa Hyvinkään koirakylpylässä silloin tällöin. Ohjelmaan on kuulunut myös hiihtoa niin pitkään kuin lumitilanne sen salli, Pawtrekker-ajeluita ja tietysti myös normilenkkeilyä. Mitään erityistä raportoitavaa ei siis liiemmin ole ollut.

Agility on ollut koko talven ajoittain melkoista puurtamista. Useammin kuin kerran olen miettinyt, onko tässä touhussa mitään järkeä, haluanko minä todella tehdä tätä? Usein on tuntunut siltä, että minä en löydä koiran kanssa yhteistä säveltä agilitykentällä. "Vuoden paras agilityriiseni" - hah, mikä vitsi! Tai no, koira on kieltämättä osaava, mutta ohjaaja ei ainakaan ole "vuoden paras", pikemminkin "vuoden huonoin". Olen muutamaan otteeseen kysellyt, josko joku taitavampi maksikoiran ohjaaja haluaisi ruveta Miinalle kuskiksi. Siitä saisi perusosaavan, innokkaan koiran kisa- ja treenikaveriksi jos joku vain haluaa sen kanssa ruveta töitä tekemään. Hiljaista on ollut.

Kamun kasvattaja, taitava maksikoiran ohjaaja ja pitkän linjan agilityharrastaja Sini tapasi Miinan kerran ja kokeili miten se toimii hänen kanssaan radalla. Toimi aivan loistavasti, ja siitä on videonpätkääkin olemassa todisteena:

http://www.youtube.com/watch?v=poj8fMwNPrc

Sinin ja Miinan radanpätkien näkeminen ja Sinin antamat vinkit loivat minuun hieman lisää uskoa siihen, että peliä ei ole meidän kohdallamme vielä kokonaan menetetty. Ainakaan en ole täysin onnistunut koiraani pilaamaan, koska se toimii noin hienosti vieraankin kanssa. Tai ainakin vieraan kanssa. Kepeillä meillä on vielä paljon tekemistä - Miina kyllä osaa pujotella, mutta ei osaa hakea oikeaa keppiväliä sisään mennessä varsinkaan ns. avokulmissa eikä myöskään kestä sitä jos minä olen kepeillä sen edellä. Silloin se jättää keppejä pujottelematta, koska sille tulee kiire - apua, mamma menee ohi ja ehtii ensin!

Hankin itselleni omat kepit ja niiden avulla onkin nyt sitten lähes päivittäin (tai no, ainakin useita kertoja viikossa) treenattu oikeaa sisäänmenokohtaa. Haluaisin ohjurit, mutta en ole keksinyt mistä sellaiset itselleni rakentaisin. Toisaalta, targetin avulla on homma on lähtenyt sujumaan kohtuullisen hyvin. Avokulmia treenatessa olen käyttänyt namia ekassa keppivälissä ja se näyttäisi toimivan. Kärsivällisyyttä vain ja toistoja toistoja toistoja... eiköhän se siitä. Myös Kamu on saanut osansa keppitreeneistä - sillähän pujottelu on vielä enemmän alkuvaiheessa ja myös pitkä talvitauko on tehnyt tehtävänsä. Namilla on kuitenkin ihmeellinen voima - kummasti Kamullekin on muistunut mieleen mitä kepeillä pitäisi tehdä kun siitä saa palkaksi nakkia 

Miinan viimeiset ohjatut agilitytreenit olivat vapun jälkeisellä viikolla Ojangon hallissa. Jossain mielenhäiriössä päätin sitten, että nyt kun on treenattu, niin nyt kisataan. Rohkea rokan syö ja ei kun Vihtiin kisaamaan. Tarjolla oli kaksi agilityrataa (tuomarina Ritva Herrala) ja yksi hyppyrata (tuomarina Seppo Savikko). 

Ritvan agilityradat olivat mielestäni kohtuullisen vaikeat ykkösten radoiksi, ja niinpä suorituksemme molemmilla radoilla hylättiin. Puolustuksekseni sanon, että noilla radoilla suurin osa muittenkin kilpailijoiden suorituksista tuli hylätyksi, ja hyväksyttyjä tuloksia nähtiin varsin vähän. Molemmat hyllymme olivat kuitenkin ns. hyviä hyllyjä eli en ollut ollenkaan heittämässä kirvestä kaivoon noiden ratojemme jälkeen, päinvastoin niistä jäi oikein hyvä fiilis. Ekalla radalla Miina juuttui renkaaseen - kyllä vain, se oli todellakin menossa ihan oikeasta reiästä läpi mutta jämähti renkaaseen kiikkumaan ja joutui tulemaan samaa reittiä takaisin - noinkin voi näköjään käydä... Loppurata sujui kuitenkin mielestäni suhteellisen mallikkaasti, taisi tehdä kepitkin virheettömästi. Toisella radalla oli viisi putkea, joista toiseksi viimeisellä Miina meni väärästä päästä sisään. Sekin rata oli muilta osin mielestäni varsin sujuva, ainoastaan puomin ylösmenolla sattui kontaktivirhe.

Mutta sitten. Hyppyrata vaikutti näiden kahden ensimmäisen radan jälkeen helpolta, ehdin jo etukäteen iloita että nyt me onnistumme. Mutta mitä vielä. Koira oli jo siinä vaiheessa päivää väsynyt, ei jaksanut keskittyä, alkoi jo lähdössä haukkua minulle räkä roiskuen ja se ei ikinä tiedä hyvää. Ensimmäisen hypyn jälkeen olivat vuorossa kepit ja homma levisi meillä jo siinä vaiheessa kuin Jokisen eväät. Oikeaa sisäänmenoaukkoa ei löytynyt millään, ja sitten kun se löytyi, loppu sujui keppivälejä harppoen. Eikä loppuradassakaan ollut hurraamista. 

Niin että semmoinen kisakauden aloitus meillä. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä...

Jos (huom. JOS) ikinä enää Miinan kanssa osallistun agilitykisoihin, ainakin olen sen oppinut että sitä kolmatta starttia saman päivän aikana en enää sen kanssa ota (taitaisi olla terveellisintä jättää se ensimmäinenkin väliin...).

  • Henkilötiedot

    Tässä blogissa voit seurata ssn Miinan ja btu Kamun kuulumisia.