Vaikka tammikuu 2012 onkin jo ehtinyt yli puolenvälin, ei varmastikaan ole vielä myöhäistä summata viime vuotta ja katsoa, mitä tuli tehtyä vuoden 2011 aikana. Samalla on hyvä suunnata katse eteenpäin ja miettiä odotuksia tälle vuodelle.

Kamu

Kamu kävi ahkerasti agilitytreeneissä koko kesäkauden, lukuunottamatta kesälomabreikkiä heinäkuussa. Kesäkuussa osallistuimme möllikisoihin Mäntsälässä ja Helsingissä. Homma sujui niin hienosti että syksyllä Kamu korkkasi virallisenkin kisauransa, kunnioitettavassa 6 vuoden 9 kuukauden iässä. Tämä oli hieno saavutus ja agilitykauden päätös, ja se onnistui treeniryhmämme vetäjän Suvin ansiosta. Suvin treeneissä on ollut poikkeuksetta hauskaa ja aina treenien jälkeen on ollut hyvä mieli. Suvin treeneissä Kamusta on kuoriutunut varsinainen agitykki! 

Nyt talven ajan Kamu on tauolla agilityhommista, mutta keväällä taas jatkamme uudella innolla (ainakin jos saamme jatkaa Suvin ryhmässä!). Kunhan ulkokausi alkaa, saatamme Kamun kanssa jatkaa kisauraammekin. Ainakin epävirallisiin kisoihin tulemme osallistumaan aivan varmasti, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka muutaman virallisenkin startin jossain vaiheessa ottaisimme.

Miina

Alkuvuodesta olin epävarma siitä,  tulenko kilpailemaan agilityssä Miinan kanssa itse vai lainaanko sitä kisakoiraksi jollekulle taitavammalle ohjaajalle. Minulla oli haaveena ja ehkä jopa jonkinlaisena tavoitteenakin, että Miina osallistuu elokuun lopussa suursnautserien agilitymestaruuskisoihin Hyvinkäällä, mutta kuka olisi kuskina, se oli epävarmaa. Vuoden aikana kuitenkin kypsyttelin ajatusta, josko kuitenkin itse kisaisin muutaman kerran. Niin siinä sitten lopulta kävikin, että osallistuin Miinan kanssa kesällä muutamiin epiksiin, kohtuullisen hyvällä menestyksellä jopa, ja sitten elokuussa suursnautserien agilitymestiksiin Hyvinkäällä. Näissä kisoissa Miina oli ainoa rotunsa edustaja, mutta ei hyväksytyistä tuloksista huolimatta voinut saada rotumestarin titteliä, koska kisasi 1-luokassa. Se jäi minua vähän kaivelemaan, mutta sääntöjen mukaan agilitymestaruus jaetaan vain 3-luokassa kisaavalle koirakolle. Syksyn aikana kisasimme Miinan kanssa lisääkin, yhteensä kaiken kaikkiaan 10 starttia. Näistä vain kolmelta tuli hylätty, muilta radoilta saimme 5-25 virhepistettä.

Tämän vuoden alussa Ojankoon valmistui upouusi agilityhalli, ja viikottaiset treenimme jatkuvat nyt siellä. Olen hankkinut kisalisenssin tälle vuodelle, joten varmaan ainakin jokusen startin otan Miinan kanssa tämän vuoden aikana. Huikeaa menestystä en edelleenkään odota, mutta jos nyt hyväksyttyjä tuloksia saamme niin olen tyytyväinen.

Huhtikuussa innostuin treenaamaan Miinan kanssa tokoa ja ilmoittauduin kokeeseenkin saman tien, kolmen vuoden tokotauon jälkeen. Asetin tavoitteeksi TK2-koulutustunnuksen vuoden 2011 aikana. Tämä tavoite ei ihan täyttynyt - kokeista tuli huonompia tuloksia kuin mihin koiran osaamistaso olisi riittänyt. Pitkän tauon jälkeen minua itseäni jännitti niin kovasti, että osa suorituksista meni pilalle sen takia. Miina tietenkin huomasi, etten ole aivan oma itseni, ja se vaikutti sen työskentelyyn. Plakkariin kertyi kaksi ykköstulosta mutta kolmas jäi vielä odotuttamaan itseään. Kävimme yhteensä 6 tottelevaisuuskokeessa koettamassa onneamme, ja pari kertaa ykköstulos jäi vain muutaman pisteen päähän. Tätä lajia tulemme jatkamaan tänä vuonna - kai se viimeinenkin avoimen luokan ykkönen täytyy käydä jostain hakemassa! Kisauran jatkoa sen pitemmälle en ole suunnitellut, mutta ainakin ruutuunmenoa ja tunnareita olisi kiva Miinan kanssa jossain vaiheessa kokeilla. Jos ei muuten niin omaksi ja koiran mielen virkistykseksi!

Muutaman vuoden tauon jälkeen Miina pyörähti myös näyttelykehissä elokuun aikana. Neljän näyttelyn turneemme oli kovasti nousujohteinen; aloitimme EH:lla ja päädyimme sertiin ja ROP-titteliin. Siihen on komeaa päättää Miinan näyttelyura.

Miinan pennuista tapasin vuoden 2011 aikana viisi: Kaban, Hottiksen, Ruun, Ranen ja Niilon - kaksi viimeksi mainittua useampaankin otteeseen näyttelyiden merkeissä. Kaikki tapaamani lapsukaiset ovat energisiä ja hyväluonteisia yksilöitä. Kaikkien pentujen omistajat eivät ole olleet kiinnostuneita pitämään yhteyttä, mutta muutamien kanssa vaihdamme kuulumisia säännölllisesti. Taitaa olla niin, että ne jotka ovat kiinnostuneita pitämään yhteyttä, ovat koiraharrastuksessa muutenkin aktiivisimpia. Olen hyvilläni siitä, että ainakin osa Miinan pennuista on päätynyt aktiivisiin koteihin, ja toivon että nekin joista ei mitään kuulu, voivat kaikin puolin hyvin. 

Toukokuussa 2011 Kamu ja Miina pääsivät uintireissulle Hyvinkään koirakylpylään. Se oli huippuhauskaa kummankin mielestä, mutta erityisen innoissaan oli vesipetomme Miina, jonka uintiharrastus jatkuu Hyvinkään koirakylpylässä tänäkin talvena.

Siinäpä sitä on ollut touhua, ja sama meno taitaa jatkua alkaneenakin vuonna. Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan!

Koirakuiskaajaksi itseään tituleeraava amerikkalainen Cesar Millan tuo live-shownsa Suomeen toukokuussa 2012. Cesar on karismaattinen henkilö, jolla on paljon kannattajia, koska hän on auttanut lukemattomia käytösongelmaisten koirien omistajia etenkin Amerikassa, mutta myös ympäri maailman.

Paitsi ihailijoita, Cesarilla on myös paljon vastustajia. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin asioista olla. Suomen Eläinsuojeluyhdistys on jopa pyytänyt televisiokanavaa lopettamaan hänen ohjelmansa esittämisen, koska pitää siinä käytettäviä metodeja epäeettisinä.

Cesarin käyttämiin menetelmiin kuuluu mm. eläimen huomion kääntäminen pois ei-toivotusta kohteesta napakalla kosketuksella, ja tarvittaessa sen mielentilan muuttaminen aggressiivisesta alistuneen rauhalliseksi maahan painamalla. Hyvin aggressiivisten, ns. punaisen vyöhykkeen koirien käsittely saattaakin näyttää joskus hurjalta.

Olen seurannut kiinnostuneena ja hieman yllättyneenäkin nettikirjoittelua, jota Cesarin tulo Suomeen on kirvoittanut. Jonkun mielestä Millanin tuomisesta Suomeen pitäisi tehdä rikosilmoitus eläinsuojelurikkomuksena, toinen on sitä mieltä että "tuo äijä pitäisi lopettaa". Mielestäni tuollaiset ovat aika rankkoja mielipiteitä ihmisestä, jonka ansiosta lukemattomat koirat ovat välttyneet lopetustuomiolta ja joka on varsin todennäköisesti pelastanut myös monien ihmisten terveyden tai jopa hengen tekemällä vaarallisista koirista yhteiskuntakelpoisia yksilöitä. Haluaisinpa tietää, millä tavoin Cesarin lopettamista ehdottava ihminen ratkaisee kohdalleen osuvat koiraongelmat - tai ei, en ehkä sittenkään halua.

Cesarin filosofia perustuu johtajuusajatteluun. Hänen mukaansa koira on laumaeläin, ja erilaiset käytösongelmat usein johtuvat siitä, että koira on ottanut perheessään laumanjohtajan aseman, koska perheen ihmiset eivät siihen ole kyenneet. Koira tarvitsee laumaansa johtajan, ja jos kukaan muu ei sitä paikkaa ota, koira tekee sen itse. Ihmislauman johtajana koira ei kuitenkaan koskaan voi onnistuneesti olla, joten tilanne on kaikille osapuolille epäedullinen ja pahimmassa tapauksessa jopa vaarallinen.

Koirien käyttäytymisen tulkinnassa on olemassa karkeasti ottaen kahta erilaista koulukuntaa. Toiset, kuten Cesar, painottavat koiran laumakäyttäytymistä ja ihmisen roolia laumanjohtajana. Toiset puolestaan ovat sitä mieltä, että eri lajia edustavat eläimet eivät koskaan voi muodostaa keskenään laumaa eikä sen vuoksi ihminen voi olla koiralle laumanjohtaja. Nämä näkemyserot osoittavat mielestäni sen, että lopullista totuutta tästä asiasta ei tiedä vielä kukaan. Ihminen ei vielä sittenkään tunne kumppaniaan koiraa ja sen käyttäytymistä täydellisen hyvin, kymmenien tuhansien vuosien yhteiselosta huolimatta. Ehkäpä totuus piileekin jossain näiden näkemysten välimaastossa? Ehkäpä koirat ovat tämänkin asian suhteen yksilöitä, niin kuin ihmisetkin? Osa ihmisistä on selkeästi "laumaeläimiä", osa viihtyy enimmäkseen omissa oloissaan. Toiset meistä viihtyvät parhaiten laumassa ja haluavat että joku ottaa selkeän laumanjohtajan roolin, kun taas toiset viis veisaavat auktoriteeteistä ja kulkevat mieluummin omia polkujaan.

Cesarin kiivaimmat vastustajat paljastavat muodostaneensa omat mielipiteensä hänen filosofiaansa juuri lainkaan tutustumatta. He ovat nähneet youtubessa pyörivän "koosteen", jossa näytetään asiayhteydestään irrotettuja videopätkiä. He vastustavat Cesarin "koirankoulutusmenetelmiä", vaikka Cesar nimenomaan ei kouluta koiria vaan ihmisiä. Hän puhuu koirien kuntouttamisesta, ei kouluttamisesta.

Cesarin menetelmät eivät perustu taikuuteen tai mihinkään muihin yliluonnollisiin
ilmiöihin, vaan oikeanlaiseen mielentilaan. Cesar puhuu paljon energiasta, jota jokainen elävä olento huokuu, ja sen tärkeydestä. Ongelmiin pystytään puuttumaan menestyksekkäimmin silloin, kun sekä koira että sen laumaan eli perheeseen kuuluva ihminen ovat oikeassa mielentilassa. Oikeanlaisella energialla päästään toivottuun lopputulokseen paljon todennäköisemmin ja nopeammin kuin negatiivisella energialla. Kaikki, jotka ovat joskus yrittäneet opettaa asioita koirille tai ihmisille, tietävät että rauhallisella ja itsevarmalla toiminnalla saa asiaansa paremmin perille kuin vihaisesti huutamalla tai epävarmasti mumisemalla. Cesar ei esimerkiksi koskaan äärimmäisen hankalissakaan tilanteissa menetä malttiaan tai korota ääntään koiria käsitellessään, kuitenkin - tai juuri siksi - hän saa viestinsä ymmärretyksi. Hän korostaa oikeanlaisen mielentilan merkitystä lakkaamatta, ja kun hän kouluttaa koirien omistajia, juuri tämän asian harjoitteluun käytetään eniten aikaa.

Cesar painottaa seuraavien kolmen asian tärkeyttä koirien hyvinvoinnille (tässä järjestyksessä):

- Liikunta
- Kuri (jolla ei tarkoiteta rankaisemista vaan rajoja)
- Hellyys

Kukaan valveutunut koiranomistaja ei varmaankaan voi kiistää näiden asioiden merkitystä. Jos koiralle ei anneta liikuntaa, ongelmia on varmasti luvassa koska koira purkaa patoutuneen energiansa epätoivottuihin asioihin. Jonkinlaiset säännöt ja rajat on koirallakin oltava, muuten ollaan ennen pitkää vaikeuksissa. Eihän se nyt käy laatuun, että koira hakee ruokapöydästä sapuskaa kenenkään kieltämättä, tai hyppää kurakelillä lenkiltä tultuaan suoraan omistajansa sänkyyn lakanoiden väliin. Rakkautta tarvitsee koirakin, ja monet koiranomistajat ovat hankkineet koiransa nimenomaan rakkautensa kohteeksi. Kuitenkaan ei ole hyvä, jos koira saa omistajaltaan pelkkää hellyyttä eikä lainkaan liikuntaa ja kuria.

Minä henkilökohtaisesti allekirjoitan monta kohtaa Cesarin filosofiassa, ja odotan mielenkiinnolla hänen live-shownsa näkemistä toukokuussa. En kuitenkaan ole aivan joka asiassa samaa mieltä hänen kanssaan. En esimerkiksi kannata koirien rutiininomaista steriloimista tai etenkään uroskoirien kastroimista, vaikka Cesar sitä suositteleekin. En myöskään lähtisi omin nokkineni ratkaisemaan vakavia koiraongelmia niin kuin olen nähnyt Cesarin tekevän tv:ssä. Ymmärrän ja toivon jokaisen ymmärtävän, että kyse on tv-ohjelmasta eli viihteestä, ja ettei kaikkea televisiossa nähtyä pidä mennä omin päin kokeilemaan. Ohjelman alussakin sanotaan, ettei siinä nähtyjä tekniikoita pidä kokeilla ilman ammattilaisen apua. Se mihin televisiossa nähdyn perusteella kuitenkin voi ainakin jossain määrin saada apuja, on oman mielentilan tiedostaminen ja hallinta. Kannattaa ainakin kokeilla, kumpi toimii omalla kohdalla paremmin, jännittynyt ja kireä vai rauhallinen ja rento mielentila - onpa sitten kyse vuorovaikutuksesta koiran tai toisen ihmisen kanssa.

 Kamu aloitti tänään virallisen kisauransa Lohjalla 6 vuoden 9 kuukauden kunnioitettavassa iässä  Molemmilta radoilta saimme tulokseksi hylkäyksen, mutta siitä huolimatta olen suorituksiimme oikein tyytyväinen. Ekalla radalla hylkäys tuli radan alkupäässä kepeiltä, joita en halunnut jäädä parin epäonnisen yrityksen jälkeen junnaamaan loppuun asti. Muu rata sujuikin sitten kohtuullisen kivasti, vauhtia riitti eikä edes putkiin meno tuottanut pienintäkään hankaluutta.

Toisella radalla kepit onnistuivat hienosti, mutta pituuseste tuotti Kamulle kovasti päänvaivaa. Pari kertaa se kiipesi ensimmäisen palikan päälle, palasi sitten takaisin ja vasta kovan houkuttelun jälkeen pääsimme esteestä yli ja jatkamaan matkaa. Rengas meni ensimmäisellä yrittämällä sivusta, toisella jo oikein, mutta kieltoja ehti tulla siihen mennessä niin monta että hylättyyn päättyi tämäkin rata.

Olen kaiken kaikkiaan pieneen agilitykoiraani enemmän kuin tyytyväinen, sillä se teki tunnollisesti ja reippaasti töitä vaikka kisat pidettiin kaikuvassa hallissa. Kamu inhoaa halleja ja oli ympäristöstä niin stressaantunut, että edes tennispallo ei jaksanut sitä lopulta kiinnostaa.

Nämä olivat ehdottomasti vuoden viimeiset agilitykisani ja jään nyt molempien koirien kanssa talvitauolle tästä lajista. Kamulle tämä on selvästikin kesälaji, joten sen kanssa homma jatkuu vasta kesäkauden alkaessa. Miinalle halliympäristö sopii aivan yhtä hyvin kuin ulkokentätkin, mutta tällä hetkellä sen talvitreenipaikka on vielä auki. Jos hyvin käy, treenimme jatkuvat pienen tauon jälkeen ensi vuoden alussa seuramme uudessa hallissa, muussa tapauksessa myös sen kanssa homma jatkuu lumien sulettua keväällä.

Kävin Miinan kanssa kisaamassa kolme starttia Hausjärven Haukkujen kisoissa Hyvinkäällä; tarjolla oli kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata, joihin kaikkiin ilmoittauduin mukaan.

Ensimmäinen rata onnistui yli odotusten: alkuhankaluuksien jälkeen (koira ei tahtonut malttaa odottaa lähdössä) homma sujui kuin tanssi ja vasta loppusuoralla tuli harmillinen kontaktivirhe puomin ylösmenolla. Ensimmäinen nollatuloksemme oli tosi lähellä (ja kuitenkin niin kaukana)!

Toisella radalla tippui kaksi rimaa ja muurin palikoita, mistä tuli yhteensä 15 virhepistettä. Ja kolmannelta eli hyppyradalta tuloksena oli odotettu hylkäys - rata oli vaikea ja sekä koira että ohjaaja jo siinä vaiheessa päivää väsyneitä.

Päivästä jäi kaiken kaikkiaan oikein hyvä fiilis, erityisesti tuo ensimmänen rata antoi toivoa siitä että kyllä mekin jotain osataan, vaikka aikamoista pään hakkaamista seinään tämä touhu on välillä ollutkin. 

Tässä vielä linkit kahteen ensimmäiseen rataamme (sitä kolmatta en viitsi näytille laittaa, oli sen verran katastrofaalista kohellusta):

http://www.youtube.com/watch?v=fqXW1jKgaso

http://www.youtube.com/watch?v=RCOgMFCHWXc

Kuten tuosta jälkimmäisestä videonpätkästäkin näkyy, hallin tekonurmialusta oli Miinalle liukas. Sain itse tuomarilta vinkin pitää koiran tassukarvat lyhyinä jatkossa, niin pito on parempi. Tuomari Anne Savioja tuli meitä oikein erikseen jälkeenpäin kehumaan (tai siis Miinaa, ei minua ), on kuulemma tosi hieno riiseni. Kunhan vain ohjaaja oppii ohjaamaan niin koira kykenee vaikka mihin. No, sehän on kyllä ollut tiedossa, mutta mieltä lämmitti kuulla se tuomarin suusta. En tiedä muistiko Anne, mutta olen Miinan kanssa kerran ollut hänen opissaankin pari vuotta sitten, kun hän veti KAT:n treeniryhmälle yhden tunnin vierailevana kouluttajana.

Näissä kisoissa ilmeni meille uusi ongelma, nimittäin varastaminen lähdöissä. Vaikka Miina on intoa täynnä ja haukkuu niin lähdössä kuin radallakin, se on tähän asti sentään malttanut odottaa lähtölupaani. Nyt se jostain syystä päätti jokaisella radalla varastaa, minkä takia lähtö ei kertaakaan onnistunut ihan niin kuin olin suunnitellut. Tähän ongelmaan mun pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Täytyy tehdä kisanomaisia treenejä ja kiikuttaa koira autoon heti lähtöviivalta, jos se lähtee liikkeelle omine lupineen. Kisoissa en sitä kuitenkaan todennäköisesti raaski tehdä, koska jokainen juoksematta jätetty rata merkitsee kuitenkin noin 15 euron menetystä...  Uskoisin kuitenkin, että saan ongelman ratkaistua ihan treenikentälläkin, Miinalle yleensä menee oppi perille varsin nopeasti.

Nyt taidamme Miinan kanssa jäädä ainakin loppuvuodeksi tauolle agilitytouhuista. Kymmenen virallista starttia tämän syyskauden aikana riittääköön, katsotaan josko sitten ensi keväänä innostuisin uudestaan kilpakentille. Totuus on se, että koiralla rahkeet riittäisivät kyllä enempään, mutta ohjaajalla ei. Toivoisin löytäväni Miinalle jonkun innostuneen ohjaajan, jolla olisi mielellään kokemusta nopeasta maksikoirasta. Mä en tästä enää tämän paremmaksi kehity, joten jos vain joku haluaa innokkaan riisenin kanssa kisaamaan niin paiskatkoon sähköpostilla 

Tänään kävimme ottamassa kaksi starttia JAU:n kisoissa Hyvinkäällä. Mulla ei ollut mitään tavoitetta näihin kisoihin liittyen, ajattelin vain että jos hyväksytyn tuloksen saamme niin olen tosi tyytyväinen. 

Ekalta radalta (agilityrata) virheitä ropisi 20 pisteen verran: yksi kielto puomille mennessä, lentokeinu ja kaksi riman tiputusta. Sain radan jälkeen hyvää palautetta Väisäsen Tiinalta: koira toimii kuin unelma eli tekee juuri niin kuin ohjaaja pyytää. Ongelma on vain siinä että ohjaaja tekee virheitä: mä mm. ohjaan koiraa etukumarassa ja sen takia työnsin koiran puomin sivuun, vaikka tarkoitus oli mennä puomille.

Hyppyradalta meille tuli virhepisteitä 15. Yksi vitonen tuli kepeiltä, yksi rima tippui ja yksi kielto putkelta (tai ehkä sittenkin pussilta?). 

No, molemmilta radoilta saimme siis hyväksytyn tuloksen (emmekä edes olleet ihan jumbosijallakaan kummallakaan radalla), joten eihän tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen!  Varsinkin siis koiraan olen tänään tosi tyytyväinen; se oli hienosti kuulolla ja teki tosiaan mitä pyydettiinkin.

Agility on kummasti koukuttava laji - kotiin päästyäni rupesin tutkailemaan loppusyksyn kisakalenteria sillä silmällä... Vaikka vielä eilen ajattelin, että ehkä tämänpäiväinen jää vuoden viimeiseksi kisaksemme, niin tänään olen taas vähän toista mieltä. Josko kuitenkin vielä yhdet.... tai ehkä kahdet...